sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Mimmi Mou- ja elämäni värikkäin loka-marraskuu


Sain loistavan mahdollisuuden työskennellä syksyn 2014 Mimmi Mou- Mirmajasta esityksen visualistina.  Kyseessä oli Marja Peuran lastennäytelmätekstin kantaesitys Kokkolan kaupunginteatterissa, tekstin joka on täynnään painavaa asiaa ja korkeuksiin liitävää runoutta. Tekstin lopussa Teatterilehden arvio esityksestä.


Monimuotoisessa projektissa olivat mukana Projekt ph 6:den Hilkka Hyttinen ja Pirkko Uitto, teatterin ammataitoinen henkilökunta ja monta leiskuvan lahjakasta opiskelijaa. Kerrankin koko visuaalista maailmaa ei tarvinnut pystyttää omin käsin, ja sen ympärille rakentui musiikista, ääniefekteistä, valoista ja sirkustaituruudesta omat huikeat kerroksensa.


Pääsin myös asustamaan Drake-residenssiin joka sijaitsi Kokkolan tunnelmallisessa vanhassakaupungissa. Residenssi toimii yhteistyössä Pohjoismaisen taidekoulun kanssa jonka hienoihin tiloihin ja mukavaan ilmapiiriin olisin mielelläni tutustunut perusteellisemminkin. Tavalliseen tapaan päivät kuluivat aika tiiviisti teatterilla, mutta harvoimpa Suomen loka- marraskuu on vierähtänyt yhtä värikkäästi kuin konaan oranssi - violeteksi maalatulla ullakkonäyttämöllä.

 

Kuvat: Annamari Karjalainen Teksti: Tytti Marttila lisätietoa:
http://mimmimoumirmajasta.blogspot.fi/
Teatteri & Tanssi Sirkus esittävien taiteiden aikakauslehti 1/2015
 


lauantai 13. joulukuuta 2014

Rosala Vikinga Dagar 2014

 Pääsimme merelle Freya-esityksen merkeissä! Lähdimme esiintymään Rosalan saarella sijaitsevaan Viikinkikeskukseen, jossa viikinki historiaan voi tutustua saaristomaisemassa kulkiessaan.


Rakkaudenjumalatar Freya omistaa kissoja joiden avulla hänen on mahdollista liikkua maailmojen välillä, kissansa kanssa hän saapui esittäytymään Viikinkipäivillä heinäkuussa 2014. Nukketeatterista vastasi Tytti Marttila.


 Freya naamio ja naamiohahmo Leena Lahikainen.


Satu Lankisen kansanmusiikki säestys oli tärkeä osa kokonaisuutta. Julia Gauffin ohjasi ja toimi myös säestäjänä. Kiitokset yhteistyöstä Rosalan viikinkikeskukselle, Varsinais-Suomen Taidetoimikunnalle ja Tessa Lepistölle joka organisoi, suunnitteli, ajoi autoa, otti valokuvia ja toimi kaikintavoin hyödyllisenä viikinkinä.